Tässä iässä 18.9.14

Mulle selvisi jossain vaiheessa loppukesästä (taisi olla YLE:n Aamu-TV:stä), että Susalta on tulossa vihdoin uusi levy - Kadonneesta tiestä olikin kulunut aikaa jo 12 vuotta. Samalla kävi ilmi, että tulisi myös jonkinmoinen taiteilijajuhlakiertue, kun 30 vuotta tuli plakkariin jo kaksi vuotta sitten. Hups, tasaluku oli unohtunut. No, eihän tuollaisia pikkujuttuja voi muistaa ;-)

Vähän myöhemmin Miira ja Minna linkittivätkin mulle Savoyn levynjulkkarikonsertin tiedot. Sinne oli päästävä! Ostinkin lähes hetioitis kaksi lippua, Miiralle ja itselleni - ja eturiviltä tietysti!

Odottavan aika oli julmetun pitkä ja "liput poltteli käsissä". Onneksi ne oli sähköisessä muodossa hyvässä tallessa, koska muuten ne olisivat voineet kadota *puff* kuin tuhka tuuleen...

Savoy oli lähes loppuunmyyty, mikä on paitsi tietysti esiintyjiä ajatellen erittäin mukavaa, myös fiiliksen kannalta tärkeää. Lavalla oli Susan lisäksi Anna-Mari Kähärä pianon ääressä ja suuta soittamassa sekä Lea Pekkala sellossa. Juha Tikka "haamuili" jostain pimeydestä välillä trumpettinsa ja kontrabassonsa kanssa. Hieno mies, mutta ei juurikaan valokeilassa ollut. Kaikki nämä mainitut ovat vahvasti mukana levytyksessäkin ja Kähärä säveltänytkin suurimman osan levyn kappaleista.

Tämä oli aivan mahtava kokoonpano! Yleisö näki - sen olisi vaistonnut sokea Reettakin - miten muusikot nauttivat täysin rinnoin. Ja kyllä nautti yleisökin! Välillä kävi mielessä, että ostinko samalla liput nauruterapiaan. Naistet jutut oli kerrassaan mainioita, nauroimme moneen kertaan vedet silmissä.

Konsertti kesti reilut 2 tuntia. Se oli ilmoitettua paljon enemmän, mutta se ei todellakaan haitannut. Susan löpinöitä oli kiva kuunnella; tarinoita laulujen ja sanoitusten synnyistä ja juttuja elävästä elämästä nyt tässä iässä. Tässä iässä missä ei olla enää nuoria, mutta ei vielä vanhojakaan. "Tässä iässä" muodostui selvästi sloganiksi konsertissa. Mullakin on tämän raportin kirjoittaminen viivästynyt, kun tässä iässä ei vain voi roikkua koko aikaa netissä. Nih.

Konsertissa kuultiin kaikki levyn 11 kappaletta ja lisäksi aiempien levyjen tutuimpia ja odotetuimpia lauluja. Kyllä siinä niin taisi käydä, että Odotusta Pariisissa sai isoimmat aplodit. Hei, ihmiset, käykää katsomassa Sydänviiniä! Ostakaa levyjä! Onhan se ihana biisi livenä, mutta löytyy myös Miksi -CD:ltä. (Samaisella albumilla on muuten myös toisena kuultu encore, Elämä kassiin, johon yleisö sai liittyä mukaan.)

Susa ja pienen pieni haitari.

Susa yllätti soittamalla haitaria aivan valloittavassa kappaleessa Häälaulu. Soitti kuulemma ensimmäistä kertaa koskaan, mutta sitä oli vaikea uskoa, niin hyvin se meni! Kähärä piruili, että haitaria tulee lisääkin ja että yleisö saisi sen takia vielä kärsiä, mutta ainoa haitarikappale Häälaulu kuitenkin oli.

Hienoja, monipuolisia kappaleita joka ikinen. Levyä myytiin konsertissa ja ne loppuivatkin, kun Susa lupasi jäädä kirjoittamaan nimmareita niihin. Jos missasitte, ostakaa verkkokaupoista tai marketeista. Ostakaa!

Konsertin lopussa, kun yleisö oli jo taputtanut köörin takaisin lavalle, sai Susa Suomen Näyttelijäliiton mitalin. Olin niin haltioissani muun yleisön kanssa ja vähintään yhtä liikuttunut kuin mitalin antaja Helena Rytikin, että meni "hieman" ohi mikä se mitali oli. Lienee tasavuosiin liittyvä sekin, varmistan asian ja tarkennan myöhemmin. Hieno tilaisuus ja tosi mukavaa, että kukitus tapahtui noin eikä huomaamattomasti takahuoneessa tai jonkun pikkukonsertin yhteydessä.

Tämän jälkeen saimme kuulla ensimmäisenä encorena Joka pojalla on siivet. Oih, se on ihana kappale ja lauloin sitä seuraavana päivänä pikkuiselle pojallemme, joka tuijotti äitiään mykistyneenä. Kiitos Susa, ihana haalistuva punapää!

(Miira lisätköön jotain jos haluaa. Vaikka hehkutus olikin omasta näkökulmastani, niin uskon systerin olevan pitkälle samaa mieltä...?)

Hiljaista on ollut

Muksu on rajoittanut - ja rauhoittanut - iltaelämää varsin tehokkaasti ja kulttuuritarjonnassa on tullut seurattua enemmän lastenkonsertteja ja -musikaaleja (niihinkään menemättä) kuin mitään muuta. Pikku Kakkosen Musarullaa -uusinnoissa on sentään Eija ja Susa olleet kahdesti ja ne jaksot on digiboxilla hyvässä tallessa ;-) Lätkämatsissa olen käynyt näiden kahden vuoden aikana peräti yhden (!) kerran eli enpä pääse penkkiurheilukokemuksillanikaan leveilemään.

Hiljaista on tosiaan ollut. Ei ole ollut aihetta blogatakaan, mutta nyt alkaa tapahtua.

Ja eiköhän tuonne varsinaisten fanisivujenkin puolelle saada uutta sisältöä pikkuhiljaa.