Eilinen edessäni

Vihdoinkin koitti se päivä, joka stemmasi Susan 25-vuotistaiteilijajuhlakiertueen Espoon konsertin lippujemme päivämäärän kanssa. Kyllä tätä päivää oli odotettu, monta kuukautta! Helsingin (Savoy) konsertti olisi ollut aiemmin, mutta ajankohta ei käynyt meille kaikille. Piti sitten valita tämä melkein kuukautta myöhäisempi Tapiola-salin konsertti ja odottavan aika oli todella pitkä – varsinkin kun kiertueesta oli tiedetty jo heinäkuusta asti!

Odotus kyllä kannatti: konsertti sisälsi niin uudempia kuin vanhempiakin kappaleita, tuttuja ja tuntemattomampia (tai ainakin vähemmän kuultuja). Kappaleiden tyylit vaihtelivat laidasta laitaan ja välissä kuultiin anekdootteja ja sattumuksia matkan varrelta. Susa kommentoikin jossain vaiheessa, että tulee taas pitkä konsertti, koska hän puhuu niin paljon, mutta meille kyllä jutut kelpasivat. Ja konsertin lopulla yleisö ei ollut lähteä ollenkaan vaan kaikki halusivat lisää. Susa sitten ihmettelikin, eikö meillä ollut kiire mihinkään (mutta kelläpä sitä, lauantaina kun koko ilta on varattu konsertille)...

Kaikkiaan konsertti kesti kaksi ja puoli tuntia eli saatiin kyllä musiikkia koko rahan edestä!

Konsertti alkoi Tytöllä ja tanssivalla karhulla ja jatkui siitä mm. Kraanat auki -musikaalin ja Sydänviinien materiaaleilla. Välissä kuultiin Suhu koivikossa sekä Kadonnut tie -levyn kappaleita. Vain yksi "hitti" jäi pois, nimittäin Syntymässä säikähtäneet... mutta eipä muutakaan Breliä esitetty. Sen sijaan Susa lauloi toiseksi viimeisenä "virallisena" kappaleena Michel Legrandin kappaleen, joka ainakin meille oli tuntematon. Biisin nimi voisi olla suomeksi jotain tyyliin Usko kevääseen tai Usko rakkauteen... Pitää kysyä Susalta itseltään.

Tämänkertaisessa kokoonpanossa soittivat Jarmo Nikku (kitarat ja mandoliini), Lenni-Kalle Taipale (piano ja koskettimet), Juha Tikka (bassot ja piano) ja Vesa Aaltonen (rummut). Varsinkin Lenni-Kalle ja Jarmo pääsivät välillä revittelemään oikein kunnolla ja heitä oli ilo katsoa. On tietysti aina kiva nähdä, miten orkesteri todella nauttii soittamisesta... Loppua kohti meno vain parani ja biisistä On kyyhkynen erehtynyt kuultiinkin sellainen versio, että oksat pois! Teki mieli nousta seisomaan ja jamittaa mukana.

Yhteinen raportti päättyy tähän, seuraavaksi Piski vaahtoaa.

Korjaus, Piski hehkuttaa.

Susa oli oma ihana itsensä, toiselta penkkiriviltä ilmeitä ja eleitä oli taas helppo ja mukava tarkkailla (joskin välillä Lenni-Kalle vei kyllä isosti huomiota) ja silmätkin kostuivat muutaman kappaleen tunnelmissa... Oli se sitten teatterisavun syytä tai mitä lie, mutta koskettavaa se(kin) oli. Erityisen mukavaa oli pitkät välispiikit, tarinat laulun syntymisen taustoista ja muut löpinät, mitä Susa konsertin aikana ilmoille heitti. Välillä naurettiin kippurassa Susan ilmauksille kun ei esimerkiksi ollut ajatuksen neliöjuurtakaan tai Jouko Turkka -imitaatiolle... Pieni ja ujo tyttö, joopa joo :-) Ja menee sitä konkarikin joskus vipuun, kun laulun sanat unohtuu. Mielestäni se on pikemminkin inhimillistä ja normaalia kuin mitenkään noloa.

Todella hyvä mieli jäi tosiaan yli kaksi ja puoli tuntia kestäneestä konsertista. Kyllä näillä eväillä porhaltaa taas läpi ankean ja pimeän vuodenajan. Usko kevääseen!