Tässä iässä 18.9.14

Mulle selvisi jossain vaiheessa loppukesästä (taisi olla YLE:n Aamu-TV:stä), että Susalta on tulossa vihdoin uusi levy - Kadonneesta tiestä olikin kulunut aikaa jo 12 vuotta. Samalla kävi ilmi, että tulisi myös jonkinmoinen taiteilijajuhlakiertue, kun 30 vuotta tuli plakkariin jo kaksi vuotta sitten. Hups, tasaluku oli unohtunut. No, eihän tuollaisia pikkujuttuja voi muistaa ;-)

Vähän myöhemmin Miira ja Minna linkittivätkin mulle Savoyn levynjulkkarikonsertin tiedot. Sinne oli päästävä! Ostinkin lähes hetioitis kaksi lippua, Miiralle ja itselleni - ja eturiviltä tietysti!

Odottavan aika oli julmetun pitkä ja "liput poltteli käsissä". Onneksi ne oli sähköisessä muodossa hyvässä tallessa, koska muuten ne olisivat voineet kadota *puff* kuin tuhka tuuleen...

Savoy oli lähes loppuunmyyty, mikä on paitsi tietysti esiintyjiä ajatellen erittäin mukavaa, myös fiiliksen kannalta tärkeää. Lavalla oli Susan lisäksi Anna-Mari Kähärä pianon ääressä ja suuta soittamassa sekä Lea Pekkala sellossa. Juha Tikka "haamuili" jostain pimeydestä välillä trumpettinsa ja kontrabassonsa kanssa. Hieno mies, mutta ei juurikaan valokeilassa ollut. Kaikki nämä mainitut ovat vahvasti mukana levytyksessäkin ja Kähärä säveltänytkin suurimman osan levyn kappaleista.

Tämä oli aivan mahtava kokoonpano! Yleisö näki - sen olisi vaistonnut sokea Reettakin - miten muusikot nauttivat täysin rinnoin. Ja kyllä nautti yleisökin! Välillä kävi mielessä, että ostinko samalla liput nauruterapiaan. Naistet jutut oli kerrassaan mainioita, nauroimme moneen kertaan vedet silmissä.

Konsertti kesti reilut 2 tuntia. Se oli ilmoitettua paljon enemmän, mutta se ei todellakaan haitannut. Susan löpinöitä oli kiva kuunnella; tarinoita laulujen ja sanoitusten synnyistä ja juttuja elävästä elämästä nyt tässä iässä. Tässä iässä missä ei olla enää nuoria, mutta ei vielä vanhojakaan. "Tässä iässä" muodostui selvästi sloganiksi konsertissa. Mullakin on tämän raportin kirjoittaminen viivästynyt, kun tässä iässä ei vain voi roikkua koko aikaa netissä. Nih.

Konsertissa kuultiin kaikki levyn 11 kappaletta ja lisäksi aiempien levyjen tutuimpia ja odotetuimpia lauluja. Kyllä siinä niin taisi käydä, että Odotusta Pariisissa sai isoimmat aplodit. Hei, ihmiset, käykää katsomassa Sydänviiniä! Ostakaa levyjä! Onhan se ihana biisi livenä, mutta löytyy myös Miksi -CD:ltä. (Samaisella albumilla on muuten myös toisena kuultu encore, Elämä kassiin, johon yleisö sai liittyä mukaan.)

Susa ja pienen pieni haitari.

Susa yllätti soittamalla haitaria aivan valloittavassa kappaleessa Häälaulu. Soitti kuulemma ensimmäistä kertaa koskaan, mutta sitä oli vaikea uskoa, niin hyvin se meni! Kähärä piruili, että haitaria tulee lisääkin ja että yleisö saisi sen takia vielä kärsiä, mutta ainoa haitarikappale Häälaulu kuitenkin oli.

Hienoja, monipuolisia kappaleita joka ikinen. Levyä myytiin konsertissa ja ne loppuivatkin, kun Susa lupasi jäädä kirjoittamaan nimmareita niihin. Jos missasitte, ostakaa verkkokaupoista tai marketeista. Ostakaa!

Konsertin lopussa, kun yleisö oli jo taputtanut köörin takaisin lavalle, sai Susa Suomen Näyttelijäliiton mitalin. Olin niin haltioissani muun yleisön kanssa ja vähintään yhtä liikuttunut kuin mitalin antaja Helena Rytikin, että meni "hieman" ohi mikä se mitali oli. Lienee tasavuosiin liittyvä sekin, varmistan asian ja tarkennan myöhemmin. Hieno tilaisuus ja tosi mukavaa, että kukitus tapahtui noin eikä huomaamattomasti takahuoneessa tai jonkun pikkukonsertin yhteydessä.

Tämän jälkeen saimme kuulla ensimmäisenä encorena Joka pojalla on siivet. Oih, se on ihana kappale ja lauloin sitä seuraavana päivänä pikkuiselle pojallemme, joka tuijotti äitiään mykistyneenä. Kiitos Susa, ihana haalistuva punapää!

(Miira lisätköön jotain jos haluaa. Vaikka hehkutus olikin omasta näkökulmastani, niin uskon systerin olevan pitkälle samaa mieltä...?)

Hiljaista on ollut

Muksu on rajoittanut - ja rauhoittanut - iltaelämää varsin tehokkaasti ja kulttuuritarjonnassa on tullut seurattua enemmän lastenkonsertteja ja -musikaaleja (niihinkään menemättä) kuin mitään muuta. Pikku Kakkosen Musarullaa -uusinnoissa on sentään Eija ja Susa olleet kahdesti ja ne jaksot on digiboxilla hyvässä tallessa ;-) Lätkämatsissa olen käynyt näiden kahden vuoden aikana peräti yhden (!) kerran eli enpä pääse penkkiurheilukokemuksillanikaan leveilemään.

Hiljaista on tosiaan ollut. Ei ole ollut aihetta blogatakaan, mutta nyt alkaa tapahtua.

Ja eiköhän tuonne varsinaisten fanisivujenkin puolelle saada uutta sisältöä pikkuhiljaa.

Näin hämmennetään fania

Lähetetään sille henkilökohtainen sähköpostiviesti (joka ei siis todellakaan liity mitenkään fanisivuun). Se yllättyy ja hämmentyy niin, että tuskin saa vastatuksi. Ja lähetä-nappia painettuaan se vielä toistelee: "Voi pyhät pyssyt", "no huh huh" ja muita latteuksia, kun ei muutakaan keksi.

Susa kyllä osaa.. tämänkin.

Joulukonsertti

Niinhän siinä kävi, että saimme Nyt! –sivulle listattua kauden joulukonsertit ja muut esitykset. Oman kalenterini kanssa natsasi parhaiten torstaina (15.12.) ollut Laulun valo Cafe Pirittassa. Johan se on niin, että nimikin velvoittaa tuonne menemään :-)

Kahvilakaimani uudistus on onnistunut. Nyt kahvila-ravintola näytti siltä miltä moisen pitääkin eikä masentavalta hökkeliltä keskellä-ei-mitään. Koko Tokoinrannan puisto oli hienossa kunnossa ja pimeänä joulukuun iltana valaistu rakennus erottui kivasti jo kaukaa Hakaniemen suunnasta kävellessäni.

Ei tarvinnut kävellä kohti tuntematonta. Laulun valo on tuttu juttu aiemmilta vuosilta ja alusta asti olen tykännyt siitä. Ihan tasan tarkkaan en osaa sanoa monesko kerta tämä oli, koska joulun alla on tullut käytyä kuuntelemassa myös Talvikylän lauluja.

Setti oli aikalailla sama kuin aiemminkin. Se alkoi kappaleella, missä lauletaan ”kodin kynttilät lämpöisin liekein, teitä unhoita en milloinkaan”. Tämän laulun nimi on ”Kodin kynttilät” ja mun piti tarkistaa se netistä, kun ei ollut muistikuvaa. Sitten tuli Talvikylän laulu, jossa Eija pääsi esittämään hantin kieltä. Ei ollut uusi tuttavuus tämäkään, mutta ”loilatuksen” perustaa en tiennyt. Saatiinpa jopa hieman beatboxausta kappaleen lopussa :-) Hieman myöhemmin Eija ja Susa laulattivat mukavan runsaslukuista yleisöä afrikkalaisen käärmeenkarkoituslaulun tahtiin.

Sysipimeä joulukuu sai moitteita; Cafe Piritta olisi ollut aivan upea isoine ikkunoineen, jos puistossa olisi ollut lumipeite, viime talven kaltaisista valtavista lumikasoista puhumattakaan. Nyt ikkunasta näkyi kaupungin valojen lisäksi vain pimeyttä ja pimeyttä... Me saimme kuitenkin valoa näistä lauluista. Daamit panivat parastaan ja yleisö oli haltioissaan. Historiaa tuli Maxin ja Moritzin muodossa. Välispiikeissä tuli sopivassa suhteessa huumoria, jouluisia tarinoita ja juttuja kappaleista ja niiden taustoista. Pientä piruilua irtosi myös muutamille hätähousuille, jotka lähtivät kesken esityksen pois. Linkola sai huimat aplodit Eijan mainitessa, että tämä pianistimme ei sitten ole mikä tahansa Jukka vaan nykyinen taiteilijaprofessori. Jihaa!

Linkolan nuotin jälkeä näkyikin taas Silta –levytyksen kappaleissa, nimibiisin lisäksi kuulimme Mustan lapsen ja Kaikki värit. Perinteisiä joululauluja kuulimme siellä täällä muiden seassa Talven ihmemaata ja ”lumiukkosooloa” unohtamatta. Linkolan mieskuorolle sovitettu Juokse porosein kahden pätkän esittämänä on aina yhtä mahtava ja yksi suurimmista suosikeistani. ”Hyvin ne vetää”, ei voinut nytkään muuta todeta.

Muita illan helmiä oli harvoin kuultu, uskomaton ”Oula, take a Coca Cola” (san. Ilpo Tiihonen, säv. Linkola) ja Eijan bravuuri Nisse-polkka, jossa Susa yrittää kirjaimellisesti vain pysyä perässä... Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa, paitsi että Eija Susan suureksi hämmästykseksi mokasi heti alussa, joten eikun uudestaan!

Viimeiseksi oli Jouluyö, juhlayö perinteisesti yhteislauluna ja encorena saimme kuulla We wish you a merry Christmas and a happy new year – niin ikään Linkolan sovittamana versiona.

Lopussa pääsin moikkaamaan Eijaa ja Susaa, toivottamaan hyvät joulut ja kertomaan Miiralta ja Minnalta terveisiä. Sitten pitikin ryysätä pysäkkiä kohti, puolen tunnin vuoroväli bussin aikataulussa saa kummasti vipinää kinttuihin.

Tästä on hyvä jatkaa, Eijan ja Susan joulukonsertista alkoi joulun odotus. Jostain syystä jouluinen fiilis olikin tänä vuonna hieman hukassa. Nyt on monta päivää häärätty joulua, valmisteltu ruokia etc. joten kyllä se tästä.

Messevää joulua! Ottakaahan iisisti.

(Valokuva on otettu kännykameralla, joten kuvan laatu ei ole paras mahdollinen.)

Teeveetä!

Huomasin eilen telkkaria tuijottaessani, että Susa on ensi viikon Sokkokokki-ohjelmassa! Pitää katsoa tuo jakso, vaikken kyseisestä ohjelmaformaatista välitäkään. Pari jaksoa olen aiemmin katsonut juuri silloin, kun on sattunut joku kiinnostava tyyppi kilpailijaksi. Susan kohdalla "joku kiinnostava tyyppi" on kuitenkin miljoonaan potenssiin, joten aion kestää juontajan hehkutuksen ja kokin ylimielisyyden. Susa on monissa haastatteluissa sivunnut ruuanlaittoharrastustaan eikä Sinikka Sokkakaan toisena kilpailijana ole keittiössä mikään kädetön, joten uskallan odottaa aiempaa laadukkaampaa toimintaa. Toivottavasti ei tarvitse pettyä. Voisin veikata, ettei Eijaa ole saatu mukaan, koska en näe mitään syytä mikseivät Susa ja Eija olisi sitten samassa jaksossa?! Ehkä saan tähän joskus varmistuksen.

Eilen tuli katsottua netistä pari haastattelupätkää, joita en ollut aiemmin nähnyt. Eipä niissä tosifanille mitään uutta ollut, mutta kiva oli fiilistellä taas. Tässä on ollut varsin hiljaista jo pidemmän aikaa. En ole päässyt konsertteihin tai keikoille eikä teatteriprojektienkaan aikataulut ole natsanneet mun suunnitelmieni kanssa. Nyt toivonkin, että tänä vuonna olisi paljon joulukonsertteja, Talvikylän lauluja, Laulun valoa tai mitä tahansa, jotta tiemme jälleen kohtaisivat. Kertakin riittäisi, mutta useampi vaihtoehto antaa paremmat mahdollisuudet!

Kun saamme tiedot mahdollisista joulukonserteista (tai millä nimellä tänä vuonna ovatkaan), niin ilman muuta "kiertuelista" tulee sivuille myös.

Pakko saada laulaa Salossa

Eilen Pakko saada laulaa -kiertue oli ehtinyt Saloon, ja me myös. Olin katsomassa esitystä Minnan kanssa ja kuten aina, nautimme illasta toden teolla. Kulttuuritalo Kivan lippuluukulta sai ostaa Pakko saada laulaa -levyäkin (uusi!), ja se oli tietysti hankittava. Piski oli ostanut omansa jo aiemmin ja hehkuttanut sitä tekstiviestissään.

Pakko saada laulaa on ajan mittaan muuttunut hieman, mikä on ihan ymmärrettävää. Edelleen on ihmeteltävä Susan muuntautumiskykyä (tai no, ehkä ei pitäisi ihmetellä, sehän kuuluu hyvän näyttelijän ominaisuuksiin) ja ihailtava sitä, miten pienin elein saadaan esitetyksi isoja asioita. Bändi pani taas parastaan eikä jäänyt vain taustalle.

Lopuksi, kun roudaus jo alkoi ja yleisö oli matkalla ulos, ehdimme käydä lavan laidalla moikkaamassa Susaa, kun Minna oli huomannut hänen tulleen takaisin. Sain "kuittauksen" levyn vihkoon ja kerroin terveiset Piskiltä. Ehdittiin siinä vaihtaa pari sanaa esityksestä ja kiittää taas upeasta illasta. *huokaus* :-)

Yksi pieni miinus esityksessä meidän mielestämme oli, ja se liittyi valaistukseen. Kun Piaf seisoo näyttämön oikeassa laidassa esiintymislavalla vanhanaikaisen mikrofonin takana, valo tulee vanhojen teatterivalojen tapaan alaviistosta. Tämä on tehty yhdellä valonheittimellä, joka meidän mielestämme oli väärällä puolella. Nyt Susan kannettavan mikrofonin varjo vähän sotki vanhanaikaista vaikutelmaa, mutta jos valonheitin olisi ollut toisella puolella (ei samalla puolella kuin mikki), ei varjo-ongelmaa olisi tullut.

Ja tällä kertaa yleisön joukossa oli joku pösilö, joka oli unohtanut sammuttaa kännykkänsä väliajan jälkeen. Matkapuhelintehdaskaupunki tai ei, tapoja pitää olla - puhelimet kiinni teatterissa!

Vielä mainos: Pakko saada laulaa -CD:llä on suurin osa niistä lauluista, joita esityksessä kuullaan, sekä paljon kysytty ja etsitty Odotusta Pariisissa. Eli nyt, jos joku sitä kappaletta (taas? vielä?) etsii, niin tällä uudella levyllä se on. Ja lisäksi monta muuta hienoa biisiä - ostoksille mars!

Tiedot levystä on myös päivitetty fanisivun diskografia-osioon.

Laulun valo, Sellosali 2.12.

Eija + Susa + Jukka Linkola Trio + joululauluja ja vähän muutakin = hieno ilta!

Hankimme liput Sellosaliin hyvissä ajoin, sillä pääkaupunkiseudulle ei ollut muuta esitystä luvassa. Sellosaliin olisi mahtunut enemmänkin väkeä (se on iso!), mutta jos haluaa ihan tietyt paikat, niin kannattaa olla ajoissa liikkeellä...

Konsertin sisältö oli aika lailla sama kuin Talvikylän lauluissa, mikä oli meille hyvä juttu, koska näitä kappaleita ei olla päästy vähään aikaan kuulemaan. Ja Minna odotti Poroa, jota on hehkutettu muutamaankin otteeseen (mieskuoroversio on hänellekin tuttu, joten vertailua piti päästä tekemään).

Eija ja Susa siis lauloivat joululauluja ja niiden välissä Silta-levyltä tuttuja kappaleita. Nisse-polkka "älykkäine" sanoineen, tyylikäs En etsi valtaa, loistoa (Minnalta lisäpisteet oikeista sanoista; se on "ma pyydän taivaan valoa"!) ja Oi kuusipuu suomeksi ja saksaksi... toisin sanoen tunnelmaa ja hauskanpitoa sopivassa suhteessa.

Jukka Linkola Trio soitti upeasti, laulujen sovitukset olivat taattua Linkolaa ( = tekee mieli taputtaa, naputtaa, hyppiä mukana, vaikkei rytmitajusta olisi tietoakaan) ja Eija & Susa hyvässä vedossa. Siihen sateiseen tiistai-iltaan todella tarvittiinkin joulun tunnelmaa, valoa ja lämpöä - ja sitä saatiin!

Konsertti kesti ilmoitettua selkeästi lyhyemmän aikaa, mutta en valita; meillä oli kotimatka edessä ja minulla aamuvuoro (herätys epäinhimillisen aikaisin). Paluumatkalla päässä soi Silta ja tietysti se Poro... Jälkimmäinen soi aika ajoin vieläkin tätä kirjoittaessa. Tarttuva versio, ei siitä mihinkään pääse.

Seuraavat esitykset Suolahdessa, Varkaudessa ja Hyvinkäällä. Menkää ja nauttikaa!

Sydänviinisi, ole hyvä

Mites se nyt menikään...? Ne on niin huonoja, että tajuaisivat lopettaa. Välijuonnotkin on niin noloja, että hirvittää. Hävettää kun näkee miten ne vetää väkee esitystä katsomaan.

Kerroin Susalle Kahden Kanan (torstaina 27.11.) esityksen jälkeen, että kirjoitan taas fanisivuille perinteisesti jotain raporttia illan kulusta. Susa sit sanoi, että hirveät haukut sinne tulee siitä miten huonoja me ollaan ja tohonhan mä niin ollen päädyin. Miten niin yllytyshullu!?

No joo, sitten asiaan.

Kuten tuolla vieraskirjassa kerroin viime viikolla, olin odottanut tuota esitystä kuin kuuta nousevaa. Edellisestä Sydänviinistä oli kohtuuttomasti aikaa ja vieroitusoireet sen mukaiset. Oli tullut ikävä niin Irmeliä kuin Pariisiakin ja kyllä "Lavian ruusukin" jaksaa aina naurattaa.

Mutta kuten ennenkin, hyvää kannatti tälläkin kertaa odottaa. Esitys oli lähellä vanhaa alkuperäistä Sydänviiniä muutamin muutoksin ja lopuksi noin 20 minuuttia joululauluja, mm. Kuusipuu (myös auf Deutsch) ja Varpunen jouluaamuna sekä Jouluyö, juhlayö yhteislauluna. Koko setissä meni reippaasti yli tunti mikä oli tietysti mukava juttu.

Yleisö oli koko ajan hyvin mukana enkä ollut tällä kertaa ainoa joka kommentoi tiettyjä asioita tai nauroi kovimpaan ääneen... Erityishuomion artisteilta sai muuan Maija, joka täytti kunnioitettavat 85 vuotta. Ladyt huomioivat hänet mukavasti ja lopuksi tietysti skoolattiinkin. Maija oli ihmeissään huomiosta, mutta silmin nähden otettu kuitenkin. Kyllä siinä liikuttui Eija ja Susa itsekin...

Ennen joululauluja ja syntymäpäivätervehdystä kuulimme "Kipakan akan kehtolaulun", joka on hulvattoman hauska. Tämä on toisaalla tässä blogisivustolla mainittu "piu pau", joten nyt senkin tarina selvisi. Kappale on Heimo Anttiroikon käsialaa.

Esa oli oma ihana itsensä ja mielestäni hänkin revitteli enemmän kuin yleensä - kenties pikkujouluaika villitsi hänetkin.

Ensi tiistaina saan lisää "tätä samaa". Silloin on vuorossa Laulun valoa Espoon Sellosalissa. Sinne pääsevät myös Miira ja Minna, joten kokoonpanomme normalisoituu. Ei siinä mitään, kiitos seuralaiselleni Tuulalle, että lähti mukaan. Vakiokaverin puuttuminen vain saattoi hieman "rauhoittaa" meikäläistä kun en voinut ihan niin paljon hehkuttaa kuin olisin ehkä muuten tehnyt...

Tästä tuli taas kosolti lisää virtaa marraskuuhun ja voi taas hengittää hetken. Voi vaan kuvitella miten hyvässä vedossa sitä onkaan tiistain jälkeen, kun saa "kaksi annosta" näin pienen ajan sisällä.

Kanasta tyhjentyi niin kulttuurista kuin keittiön antimistakin kylläisiä ja tyytyväisiä ihmisiä ja oli mukava olla pitkästä aikaa itsekin Kanan "patojen" äärellä. Kokit vetää siellä kyllä aina parastaan, koskaan ei ole ollut mitään moitteen sijaa ruuassa. Seuralaiseni ei tosin jaksanut syödä runsaista annoksista ihan kaikkea, mutta ei sekään ole keittiön syy ;-)

Valokuvia ei valitettavasti ole tällä kertaa galleriaan lisättäväksi, kun digikameran akku teki tenän heti kättelyssä :-(