Sydänviinisi, ole hyvä

Mites se nyt menikään...? Ne on niin huonoja, että tajuaisivat lopettaa. Välijuonnotkin on niin noloja, että hirvittää. Hävettää kun näkee miten ne vetää väkee esitystä katsomaan.

Kerroin Susalle Kahden Kanan (torstaina 27.11.) esityksen jälkeen, että kirjoitan taas fanisivuille perinteisesti jotain raporttia illan kulusta. Susa sit sanoi, että hirveät haukut sinne tulee siitä miten huonoja me ollaan ja tohonhan mä niin ollen päädyin. Miten niin yllytyshullu!?

No joo, sitten asiaan.

Kuten tuolla vieraskirjassa kerroin viime viikolla, olin odottanut tuota esitystä kuin kuuta nousevaa. Edellisestä Sydänviinistä oli kohtuuttomasti aikaa ja vieroitusoireet sen mukaiset. Oli tullut ikävä niin Irmeliä kuin Pariisiakin ja kyllä "Lavian ruusukin" jaksaa aina naurattaa.

Mutta kuten ennenkin, hyvää kannatti tälläkin kertaa odottaa. Esitys oli lähellä vanhaa alkuperäistä Sydänviiniä muutamin muutoksin ja lopuksi noin 20 minuuttia joululauluja, mm. Kuusipuu (myös auf Deutsch) ja Varpunen jouluaamuna sekä Jouluyö, juhlayö yhteislauluna. Koko setissä meni reippaasti yli tunti mikä oli tietysti mukava juttu.

Yleisö oli koko ajan hyvin mukana enkä ollut tällä kertaa ainoa joka kommentoi tiettyjä asioita tai nauroi kovimpaan ääneen... Erityishuomion artisteilta sai muuan Maija, joka täytti kunnioitettavat 85 vuotta. Ladyt huomioivat hänet mukavasti ja lopuksi tietysti skoolattiinkin. Maija oli ihmeissään huomiosta, mutta silmin nähden otettu kuitenkin. Kyllä siinä liikuttui Eija ja Susa itsekin...

Ennen joululauluja ja syntymäpäivätervehdystä kuulimme "Kipakan akan kehtolaulun", joka on hulvattoman hauska. Tämä on toisaalla tässä blogisivustolla mainittu "piu pau", joten nyt senkin tarina selvisi. Kappale on Heimo Anttiroikon käsialaa.

Esa oli oma ihana itsensä ja mielestäni hänkin revitteli enemmän kuin yleensä - kenties pikkujouluaika villitsi hänetkin.

Ensi tiistaina saan lisää "tätä samaa". Silloin on vuorossa Laulun valoa Espoon Sellosalissa. Sinne pääsevät myös Miira ja Minna, joten kokoonpanomme normalisoituu. Ei siinä mitään, kiitos seuralaiselleni Tuulalle, että lähti mukaan. Vakiokaverin puuttuminen vain saattoi hieman "rauhoittaa" meikäläistä kun en voinut ihan niin paljon hehkuttaa kuin olisin ehkä muuten tehnyt...

Tästä tuli taas kosolti lisää virtaa marraskuuhun ja voi taas hengittää hetken. Voi vaan kuvitella miten hyvässä vedossa sitä onkaan tiistain jälkeen, kun saa "kaksi annosta" näin pienen ajan sisällä.

Kanasta tyhjentyi niin kulttuurista kuin keittiön antimistakin kylläisiä ja tyytyväisiä ihmisiä ja oli mukava olla pitkästä aikaa itsekin Kanan "patojen" äärellä. Kokit vetää siellä kyllä aina parastaan, koskaan ei ole ollut mitään moitteen sijaa ruuassa. Seuralaiseni ei tosin jaksanut syödä runsaista annoksista ihan kaikkea, mutta ei sekään ole keittiön syy ;-)

Valokuvia ei valitettavasti ole tällä kertaa galleriaan lisättäväksi, kun digikameran akku teki tenän heti kättelyssä :-(